Minulle
tarpeeksi hyvä parisuhde on täynnä adjektiiveja. Luottavainen, lämmin,
läheinen, välittävä. Itselleni on todella tärkeää, että suhteessa kummatkin
kokevat olevansa tärkeitä ja rakastettuja eikä pieni mustasukkaisuus ole
pahaksi. Tällä hetkellä minulla on minulle riittävä parisuhde. Koen riittäväni
omana itsenäni eikä tarvitse esittää mitään. Minua kuunnellaan, minusta
huolehditaan, eikä minun tarvitse kestää yksin mitään, mitä en halua.
Olen suhteessa erittäin
vaativa ja tiedän sen. Siksi minussa onkin kestämistä. Tarvitsen suhteessa
paljon huomiota ja läheisyyttä enkä kestä huutamista riidoissa ja
syyttelemistäkään en kauaa kuuntele. Kumppanini tulee kestää turhiakin
tulevaisuuden suunnitelmia häistä, lapsista ja omasta kodista. Tykkään
suunnitella kaiken tulevaisuudessa tarkkaan, vaikka ne eivät toteutuisikaan
juuri niin kuin suunnitelmissa. Näin saan itselleni tunteen, että kaikki on
hallussa ja aina vain parempi, jos kumppani on mukana suunnittelemassa edes
leikillään.
Vaadin paljon jopa niin
sanottua ”täydellisyyttä”. En kuitenkaan vaadi kumppania olemaan ”täydellinen”,
sillä en sitä itsekkään jaksa useimmiten olla (suutun nimittäin usein ehkä vähän liiankin helposti). Ennen parisuhteeseen päätymistä
kuvitelmani tulevasta suhteesta olivat suoraan elokuvista. Kaikki tehtäisiin
yhdessä ja kaikki olisi aina ihanaa. Talvisin laskettaisiin mäkeä,
rakennettaisiin lumiukkoja ja leikittäisiin lumisotaa. Mutta katsokaapa ulos. Senhän jo huomaa, että
pelkkä Suomen talvi pilaa ne suunnitelmat useimmiten. Täydellistä joulua
rakennan päässäni vieläkin, vaikka täydellisestä elokuva-parisuhteesta olen jo
päässyt eteenpäin. Onhan niitä elokuvahetkiä omassakin suhteessa välillä, mutta
kyllä se arkikin riittää. Joskus toisella (tai molemmilla) on huono päivä ja se on ihan ok.
Viehän kaikki turhat pienet kiukut koko illuusion ja odotuksen niistä
leffoista, mutta jos odottaisin täydellisyyttä, en voisi olla rakastamani
ihmisen kanssa. Oma parisuhteeni on täydellinen minulle. Vaikka vielä
rakentelen päässäni illuusioita täydellisestä joulusta (johon muuten kuuluisi
kaunis vaalea koristelu, jouluvaloja, piparkakkutalo ja pipareita, söpöt
jouluvillapaidat ja tonttulakit sekä söpö perhepotretti) ja täydellisestä
ensimmäisestä yhteisestä kodista, en voisi olla nyt tyytyväisempi (okei voisin,
jos olisi yhteinen oma koti). Vaatiihan se paljon ja siinä tuleekin esiin uusi
asia, miksi oma suhteeni on minulle täydellisin: Tiedän, että selviytyisimme
siitä. Pystyisimme asumaan yhdessä stressistä huolimatta enkä usko, että edes
tappelisimme ihan joka päivä. Kiukutkin menevät ohi maksimissaan parissa
tunnissa. Olen ehkä vaativa, mutta olen löytänyt ihmisen, joka täyttää kaikki
vaatimukseni.